Mursunpidoissa pärskivät hylkeet!* - postiako Mursunpidoille?
|
|
050507 Nyt kun kävijälaskuri on jossain välissä lipsahtanut yli 30 000:n, siirrytään vaihteeksi tekstuaalisempiin sfääreihin. Aiemmilta esityskausiltaan joillekuille tuttu Ankara Suudelma lähti jatkiksena taas käyntiin, ja uutena käynnistyi jatkoromaani Kalix. Molemmissa tapauksissa herra kirjailijaherra on aikeissa muokata tekstiä sitä mukaa kuin sitä eetteriin ilmaantuu, ja muutenkin kun asiat päässä kääntyvät uusiin asentoihin - kyseessä on siis jonkinmoinen työpäiväkirja myös. Antoisia lukuhetkiä. 050507 Rikosetsivien vapaapäivän viimeinen esitys oli eilen - jatkossa taas jotain muuta; sosiodraamaesityksiä Maneerilta ainakin on tilattu. Tuon juuri päättyneen dekkarin videointro tullee sivuille katsottavaksi jonkin ajan kuluttua. 270307 Rikosetsivien vapaapäivän ensi-ilta on perjantaina 20. 4. 2007. Esityspaikaksi valikoitunut Pommisuoja on ihan siinä Puutorin vieressä. 180207 Teatteriryhmä Maneeri on työstämässä Rikosetsivien vapaapäivää, videoinserteillä höystettyä dekkaria, näyttämölle. 171206
Jo-Jo
Teatterin Täystivoli
otti ja loppui (tilata toki voi edelleen...), mutta Raision
Teatterin Myrskyluodon Maija jatkuu vielä
helmikuun alkuun saakka (joulutauon jälkeen, siis - tänään
on viimeinen esitys tämän vuoden puolella; seuraava on 10.1.07...). 041206 Viikolla 50 Mursunpidot vaihtaa operaattoria, joten odotettavissa lienee sählinkiä ja häsläystä ja kadonneen domainin metsästystä varmaan koko loppuvuodeksi... Jos käy niin onnettomasti että sivusto katoaa johonkin, viimeisimmät kuulumat löytyvät täältä: http://mursunpito.vuodatus.net/ ...Nimessä ei saanut olla yhtätoista kirjainta, siksi "pidot" on toistaiseksi yksikössä... 171206
Jo-Jo
Teatterin Täystivoli
otti ja loppui (tilata toki voi edelleen...), mutta Raision
Teatterin Myrskyluodon Maija jatkuu vielä
helmikuun alkuun saakka (joulutauon jälkeen, siis - tänään
on viimeinen esitys tämän vuoden puolella; seuraava on 10.1.07...). 041206 Viikolla 50 Mursunpidot vaihtaa operaattoria, joten odotettavissa lienee sählinkiä ja häsläystä ja kadonneen domainin metsästystä varmaan koko loppuvuodeksi... Jos käy niin onnettomasti että sivusto katoaa johonkin, viimeisimmät kuulumat löytyvät täältä: http://mursunpito.vuodatus.net/ ...Nimessä ei saanut olla yhtätoista kirjainta, siksi "pidot" on toistaiseksi yksikössä... 121006 Mursunpidot levittäytyy jälleen teatterin suunnalla: Jo-Jo Teatterin Täystivolissa (17.11.-16.12.) housebändiin ja Raision Teatterin Myrskyluodon Maijan (24.11.-2.2.) äänipöydän taakse. Kipi kapi; siellä on jo näytöksiä myyty loppuun. 111006 "Diletantin päivällinen", tuo nuppiuniversumin lokikirja, koki transformaation ja katosi jälleen Mursunpitojen huomasta. Mahdollisesti koko tämä sivusto altistuu lähiaikoina jonkinlaisen myllerryksen vaikutuspiiriin, mutta milloin ja millaisen? Aika näyttää (mitä näyttää ja silloin kun sille sopii)... 061006 Klassikko: Stupor Mundi hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin. Ettäkö ihanko kokonaan hajosi? Ans kattoo... 170906 20.000 vierailua näyttää menneen jossain vaiheessa rikki... Stupor Mundin ilmiasu muuttuu täst'edes niin, että jatkossa laulajalla on myös kitara kädessä ainakin osan aikaa. Luvassa siis entistäkin täyteläisempää musiikkia. 070906 Mainiosti sujuneen LOPF:n jälkeen suunnataan kohti uusia haasteita. Mitä ne ovat, miten ilmenevät? Kulisseissa kuhisee... 220806 No niin, Kalakapina loppui sitten. On aika suunnata huomionsa LOPF:n suuntaan. Alkaa soittojärjestys olla selvillä... Stupor Mundi klo 2030. 280606
Läsnäolopakkofestivaalin
(LOPF) valmistelut ovat lähteneet jälleen
tohinalla käyntiin. Alustavassa
listauksessa bändien kirjo on laajentunut entisestään. 030606 Oivalla oli kivaa keikalla. Yleisö oli taas jokseenkin äimänä kun taistelupari Jura & Pakke teutaroivat lavalla sen ei-ihan-normaalin musiikin tahdissa... 180506 Hep! Oivalla taitaa olla keikka tulossa kohtapuoliin... 070506 Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat heti ensi vilkaisulla: Diletantin päivällisen viimeisimmät otsikot löytyvät tuosta vierestä tätä nykyä, suurin piirtein reaaliaikaisesti päivittyen [paitsi että viime aikoina on ollut todella vaikea saada tätä Mursunpitojen päivitystä toimimaan... teknikal diffikultiis, ju nou, yhteydet pätkivät]. Syväuurteista maailman tarkkailua nyt entistäkin ehommalla prosessoinnilla! 010506
DT:n hautajaiskeikka peruuntui Stupor
Mundin osalta - kiitos aiheettoman ja loputtoman väännön
jo sovittujen asioiden suhteen. 060406 Mursunpitojen pääjehun kiireet ovat pitäneet sivuston alajaostoja käymistilassa, mutta jahka Jo-Jo Teatterin "Vaimoni Maurice" pääsee ensi-iltaansa 15.4., voivat ainakin Oiva ja Stupor Mundi - jotka molemmat ovat uuden materiaalin työstöä hiljalleen jatkaneet - aktivoitua jälleen ja nousta kellareista päivänvaloon...
050106 Stupor Mundin Ka!:n kolmosraita hyppää balladiosastolle: Ahven. 010106 Vuosi vaihtui, huomasitteko? Tässä vielä ilotulitus (asettaa suojalasit silmilleen): fziuuhh, kpau, patam, ptsiuu, poff, därädäm, kzip, patau! 261205 Elämä jatkuu. Stupor Mundin Ka!-EP:n kakkosraita Leskenlehtiallergia nyt kuultavana. 201205 Huomenna (eli talvipäivänseisausiltana ke 21.12.2005) on viimeinen tilaisuus - tämän vuoden puolella - nähdä Stupor Mundi livenä. Ensi vuoden kuvioista ei tiedä Kenkään... 131205 Stupor Mundin kakkosEP:n ensimmäinen raita "Suuntavaisto" on nytten imuroitavissa. 061205 Stupor Mundin kakkoslevy tullee huomisella keikalla olemaan fyysisesti paikalla, elikäs hankittavana - minkä kunniaksi settejä soitetaan kaksi (ensimmäisessä kattauksessa puolet Stupareiden koko tuotannosta ja toisessa loput; mukana myös yksi uusi tsibale). 291105 Stupor Mundin keikkaan on hädin tuskin viikko. Onhan kengät lankattuna? Mittatilauspuku räätäliltä tilattuna? Glögit porisemassa? Tonttulakit kaivettuna ullakolta? Kuusi varastettuna? 281105 Ei se dille nyt vallan kauan malttanut hiljaa olla. Diletantin päivällinen löytyy tätä nykyä vuodatus.netin huomasta. Linkki on jälleen tuossa vieressä. ...Kaikkia vanhoja juttuja ei ole (vielä ainakaan) mukana (mutta joitakin vielä vanhempia, eli peräti Kasbach-ajoilta vuodelta nolla...) ja ulkoasu on riisutumpi kuin se entinen ainakin niin kauan että Rauli Moraali saa sivuston logiikan sisäistettyä. Ylipäätään kyseessä on blogimpi kokonaisuus kuin siinä aiemmassa saitissa. 171105 Diletantin päivällinen poistui Mursunpidoista, ainakin toistaiseksi. Ankaraa Suudelmaakaan ei siis enää voi verkoitse lueskella... Myös Mental Jump seurasi samaa proseduuria: Panfarm, CROWDaVOIDer sekä Kalevi Rahko & the KodinKoneOrkesteri ynnä Olïver Kaïma poistuivat telakalle. 131105 Enää 24 aamua Stupor Mundin Trebankeikkaan! 041105 Pitkällinen odotus palkitaan: Oivan video "Orjat" on saanut globaalin ensi-iltansa ja siis vihdoin imuroitavissa. ...Ja muistammehan kaikki myös suoria torstaina Turun Klubille diggailemaan Stupor Mundin keikkaa... 281005 Mursunpidoilla meni 10000 latausta rikki. Siitä reilu kymmenys on kertynyt tämän kuun aikana - Mursunpidot on siis selkeässä nousukiidossa! Diletantti pohdiskeli laskurilogiikkaa reilu vuosi sitten, silloin kun Mursunpidot oli vielä nuori ja trafiikki sen mukaista. Ja tasan vuosi sitten Rauli Moraali oli näemmä kahnauksissa virkavallan kanssa... 211005 ...sitten voidaankin ryhtyä odottelemaan seuraavaa spektaakkelia, eli Stupor Mundin keikkaa (10.11) samaisella Klubilla... 161005 Oivalla - kuten kaikki olemme toki almanakkoihimme jo merkinneet - on keikka ensi torstaina (20.10.) Klubilla. Ennättäkäämme koko Turun seutu kerkeästi kuin Mursun ajatus todistamaan hillitöntä menoa ja valtavaa vauhdin hurmaa. (Lisäys 191005: Oivan sanoitus-sivua on päivitetty...) 290905 Stupor Mundi painuu studioon juonimaan uusia nauhoitettuja elämyksiä. Ehtiiköhän tuotos joulumarkkinoille...? Tai valmistuneeko peräti ennen tuota Klubin keikkaa...? Kysymyksiä herää....? 230905 Oivalle pukkaa sitten enemmänkin keikkaa (Klubilla 20.10.)... Ja kuten muistamme, myös Stupor Mundi kapuaa samoille lauteille pari viikkoa myöhemmin (9.11. [myöh. korjaus - ajankohta on siis 10.11.]). 190905 Kah! Mika Waltarilla on synttärit tänään. Sen kunniaksi kannattaakin lukaista Komisario Palmu -henkeen kirjoitettu ANKARA SUUDELMA - vaikka uudemman kerran jos se tuli luettua jo silloin jatkiksena... 180905 Garbo ei ole ainoa jolla on synttärit tänään. Pietari Päivärinnalla on myös. 130905 Oivalla on siis keikka hetikohta. ("Jyrkkä ei humpalle"-tapahtuma pe 16.9.) Siis äkkiä lankkaamaan kenkiä ja vuokraamaan serpentiinejä ja jonottamaan S-OSIS:n edustalle... 040905 Nyt kun Stupor Mundi joutuu pakolliselle keikkatauolle, hankkiutuu Oiva pitkästä aikaa lauteille - spesiaalikokoonpanolla. 310805 Myrskyn viimeinen esitys oli eilen... 190805 Stupor Mundin keikka Läsnäolopakkofestivaalissa (3.9) alkaa olla ovella... 110805 Maneeri jatkaa Myrskyn esityksiä ensi tiistaista (16.8.) alkaen. Luvassa on myös pari yönäytöstä. 210705 Diletantin päivällinen on saanut asioita selvittämään faq/ukk-sivun. --- ANKARA SUUDELMA on tätä nykyä esittelysivun verran paksumpi. --- Huhu kertoo, että parin vuoden takainen hitti Fang Shui - vedenpitävä pettymysnäytelmä tulisi myös kohtapuoliin kässärijatkiksena ko. areenalle... Pidättäkäämme hengitystä. 150605 Panfarm otti ja intoutui tekemään tavallista pirteämpää musiikkia - Blast O'Futuresta on ennakkomaistiainen tarjolla. Yhtye evästää: "Tämähän on siis tositarina siitä kun vaarin kaima oli pyörällä toimittamassa kenttäpostia linjojen takaa ja näki tulevan vaimonsa sillä seurauksella että törmäsi puuhun ja menetti muistinsa. " 260505 Maneerin ja Sateenkaariteatterin kaksikielinen Shakespeare-tulkinta Myrsky on saanut esitysaikataulunsa lyötyä lukkoon. Lippuja voi ruveta varailemaan... 080505 Huoltokatkos tiedossa 10.-11.5. - näin ennustaa palveluntarjoajamme... 160405 ANKARA SUUDELMA on saatu päätökseensä, liikuttaviin lopputunnelmiin. 090405 Stupor Mundin keikka Downtownissa on ihan ovella... 060405 Stupor Mundin keikka Päiväkodissa on ihan ovella... 250305 Nyt kun Stupor Mundi on taas päässyt keikkailun makuun ja saanut osakseen varsin mellevästi kommenttiakin, on Rauli Moraali ottanut asiakseen kirjoittaa pikamanuaalin aiheesta: "Kuinka suhtautua kritiikkiin?" 180305 ANKARA SUUDELMA lähestyy loppuratkaisuaan... Esillepanon logistiikka on järkevöitynyt kyseisen jatkiksen kannalta myös. 140305 Olïver Kaïma aktivoitui. Uutta musiikkikappaletta nimeltään "Aikavirta" voisi kenties luonnehtia sanoilla. 120305 Stupor Mundin turunkiertue sai yhden keikkapaikan lisää ratsattavaksi... Ja ANKARA SUUDELMAhan yhä vain jatkuu. 010305 Ja ANKARA SUUDELMA jatkuu...
270205 Diletantin päivällisessä lekkeripeli loppui lyhyeen. Seuraa mediakriittistä fabulointia, taiteilun vasektomia, tai jotain yhtä helppotajuista... Raivoisan eriskummalliseksi novelliksi on taipunut intelligentsian motto: "Mitä ikinä teetkin, pitäydy konventioissa". 250205 Diletantin päivällisessä heittäydytään vitsikkääksi. Antiikkissävytteisiä kaskuja tarjolla... 220205 Kaikenkarvaisten filmipalkintofestivaalien sesongissa Stupor Mundi syöksyy kohti mediabrändäyksen multi-indoktrinaatiota julkaisemalla av-tuotoksen, eli videomainoksen, jonka aiheena on poppoo itse! Nettipakattu esiversio on imuroitavissa täällä... 210205 Kylläpä aika rientää. - ANKARAN SUUDELMAN edellisestä jaksosta on vierähtänyt aimo tovi, vaan taasen se jatkuu. Rauli Moraalikin lienee jotakin jupinaa kehitellyt...
100205 Verkottuminen on aikamme Sana. Siksi Stupor Mundi singahti saataville Mikseri.netttiin saakka. Myös Panfarm on änkenyt sinne, ja kielivalintansa ansiosta peräti ulkomaille samaten. Yhteistyö on voimaa! 050205 Onko Diletantin päivällisessä meneillään taiteellinen kriisi? Miltä sellainen näyttää? Tarttuuko se? Mitä voi ihminen tehdä, jos taiteellinen kriisi jämähtää päälle? 010205 Rauli Moraali penää vastuuta - tuleville rokkitähdille kirjoitetut opaskirjat eivät kerrokaan oikotietä onneen. 270105 ANKARA SUUDELMA jatkuu ja vaihtaa "vapaalle". 210105 Maneerin "Myrsky" etenee - roolit on jaettu. Stupor Mundi teki ajankulukseen RoOd-nauhoitukset parista uudesta kappaleesta, nimittäin "Suuntavaistosta" sekä "Kanonisesta silmästä". 080105 Mursunpitojen jouluhorroksesta herää ensimmäisenä Diletantin päivällinen: ANKARA SUUDELMA jatkuu jälleen. 161204 Rauli Moraali pääsi taas käyntiin. Tällä kertaa Diletantin päivällisessä mietiskellään biorytmien ja nukahtamisvaikeuksien ohessa muun muassa tupakoinnin lopettamista - jälleen - sekä piirtämistä, tuota jaloa taitoa. Ja ANKARA SUUDELMAkinhan jatkuu taasen samaisella palstalla: Jarkko Petäjälehto johdattaa Colin Deckerin hermokeskukseen... 141204 Musiikki ei lopu koskaan! Uusi artistinimi Olïver Kaïma teki hartaaseen jouluhenkeen sovitetun kappaleen meille, joiden mielestä joulu voitaisiin hyvin peruuttaa. "Tammikuu (Ei lahjoja saada, ne otetaan)" sai säestyksekseen pianon, akustisen kitaran, kirkkourut sekä sinfoniaorkesterin. Sillä lailla! 121204 Primus Donut ei fleimahda muusikoiden.netin demopalstalla. Sen sijaan hänen etiäisensä Rauli Moraali nostaa kissan pöydälle Diletantin päivällisessä. 101204 ...Ja nyt on Maneerinkin sivut saaneet uudenlaista ulkonäköä. Projekti jatkuu aina vaan... Niin, ja ne linkit jotka tuolla Mental Jumpin puolella lakkasivat eilen mystisesti toimimasta, funkkaavat nyttemmin. 091204 Mursunpidoissa on tehty arkkitehtonisia sekä kosmeettisia muutoksia. Layout muuttui Stupor Mundilla sekä Oivalla, ja tuolla Mental Jumpin suunnalla muuttuivat osoitteet. Vanhatkin osoitteet pätevät sikäli, että Panfarmin, KR&theKKOn ynnä CROWDaVOIDerin vanhoissa lokaatioissa on automaattikääntö päällä. Ai niin, ja ANKARA SUUDELMA jatkuu... 071204 KR&theKKO teki Marginaalikirjailijan uusiksi - pianon tilalle lykättiin vibrafoni ja banjo; kitaroitakin lisäiltiin ihan tuelta, ja stemmoja. Nyt on nimittäin sellaista iloittelua tiedossa, että oksat poies! 031204 Kuten saatamme huomata, Mursunpidot on jälleen kosmeettisten muutosten kourissa. Mental Jumpin puolella myös Panfarm, KR&theKKO sekä CROWDaVOIDer ovat ehostaneet kasvojaan. Käykeepä kahtomasa. Panfarmilla on uusi kappalekin: "Gone Blind". 011204 Colin Decker on päässyt jonkin arveluttavan jäljille. ANKARAN SUUDELMAN jännitys kiristyy suorastaan sietämättömiin mittoihin.
261104 Jos äskettäin tuntui siltä, että imutus Panfarmin tai Kalevi Rahko & the KodinKoneOrkesterin sivuilla onnahteli, se johtui siitä, että biisejä korvattiin uusiomiksatuilla versioilla. Joten takaisin sinne - ne kuulostaa entistäkin paremmilta! 231104 ANKARA SUUDELMA jatkuu; mysteeri tihentyy kuin tontun hengitys ikkunassa. Panfarm teki popimpaa rallia: "Give a Damn". 141104 CROWDaVOIDer laittoi kuunneltavaksi Maneerin tunnetuksi tekemän näytelmän "Fang Shui - vedenpitävä pettymysnäytelmä" musiikit. 131104 Ankaran suudelman arvoitus syvenee, laajenee sekä emulgoituu. Ja Panfarmillakin aivomyrsky jatkui: "Burst (I wear no seat belts in this)". 081104 Maistuuko metalli? Panfarm heräsi horroksesta ja pyöräytti hitin, jollaisen Velvet Revolver tekisi jos osaisi: "Polish" 041104 Diletantin päivällinen goes telkkari. Uusi jatkodrilleri [luitte oikein: drilleri] ANKARA SUUDELMA alkaa. Jossain komisario Palmun tyyppisissä maisemissa huidellaan kun etsivä Colin Decker jäljittää johtaja Hituran päänmenoksi juonittua visaista salaliittoa. Kuka on syyllinen ja mihin? 011104 Nyt kun Stupor Mundi on studiossa, voimme tuotoksia odotellessa käydä kuuntelemassa, miltä ryhmä livenä kuulostaa - tsibalei-sivulle on ilmaantuneet Leskenlehtiallergia sekä Menninkäiset. 281004 Rauli Moraali kahnauksissa virkavallan kanssa! Lue koko tyly tapahtumasarja ensikäden tilityksenä Diletantin päivällisessä. Tällainen draama on mahdollinen vain Turussa aamupäivällä lokakuun viimeisenä torstaina... 081004 Kalenterit esiin! Stupor Mundi esiintyy tiistaina 19.10. Trebarissa. 230904 Maneeri käynnistelee uuden kaksikielisen Shakespearetulkinnan harjoituksia. 210904 Stupor Mundin audioarkisto on päivittynyt. Sinne! 180904 Kuten saatamme huomata, Mursunpitojen ilmiasu on päätynyt muutosten kouriin. Sivut pysyvät toiminnassa; käyttökatkoksia ei pitäisi ilmetä, mutta toisinaan saattaa tuntua kenties siltä ettei kaikkien sivustojen kulööritasapaino ole aivan hallinnassa. Sellaisia ovat siirtymävaiheet, ja tähän on nyt vain totuttava... 130904 Samaan aikaan kun Maneeri valmistelee metsässä seuraavaa kaksikielistä Shakespeare-tuotantoa ja Stupor Mundi sekä Oiva suuntaavat kohti studiota, Diletantin päivällinen jatkaa kansanvalistustehtäväänsä zen-henkisellä Digests Reared -novellilla... 290804 Ajat muuttuvat, muuttuvatko tavat? Tätä penää omaan ravistavaan tapaansa Rauli Moraali Diletantti-sivuilla 260804 Mursunpidot on raivannut tiensä takaisin informaatioyhteiskunnan katveesta ts. saanut nettiyhteytensä takaisin operatiiviselle tasolle. Milläköhän ilveellä operaattorit onnistuvat tärväämään viikkokaupalla aikaa yhden laajakaistan siirtoon? Ei suinkaan väkeä ole potkittu liian innokkaasti ulos? 130704 Uusi eri holja sivusto aukenee: "Diletantin päivällinen - eli 'Kun aivot pyörii päässä'". Syvällisiä pohdintoja erimoisista asioista - ensimmäisenä saamme sisälukea miten rumpuja ei kannata kasata. [Sittemmin turinaa on jatkettu tupakoinnin lopettamisesta, muuttamisesta, nukahtamisongelmista ja lurautettu oodi siivousintoisille...] 020704 CROWDaVOIDer sai vihdoin sivunsa auki. Tarjolla musiikkia näytelmästä "Kellonsoittaja". 010704 No vähänkö! Tänne tuli nyt vieraskirja - tai tätä kirjoitettaessa sitä väkerretään suht toimivaan kuntoon. Alhaalla linkkiä. 270604 Mursunpidot siirtyivät siis domain-aikaan. Tästähän seuraa epämääräiseksi ajaksi loivaa säätämistä kun sivusto hakee itselleen toimivaa ulkomuotoa. Kyllä tämä tästä lutviutuu!
|
|
||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
|||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||
|
*"Rannalla ruokaansa sulatteleva mursu on säyseä otus, mutta vedessä se on liukasliikkeinen ja yleensä äkäinen ja arvaamaton." - Tieteen Kuvalehti